Hallitus”kriisi” ja auktoriteettikaipuu

Hyvin vähän ja kevyesti asiaa mietittyäni olen tullut siihen johtopäätökseen että ongelma hallituksen muodostamisessa on lähinnä ongelman kokijoiden korvien väliin sijoittuvalla alueella. Parhaan ymmärrykseni mukaan vähän yksi jos toinenkin oli toivonut muutosta vaaleja ennen vallinneeseen konsensusmeininkiin, toiset koska se ei ollut tarpeeksi jännää ja toiset joistakin muista tärkeämmäksi kokemistaan syistä joita ei mitenkään voi selittää pelkästä kyllästymisestä johtuviksi.

Kuitenkin ennen kaikkea kansaksi itseään tituleeraava vähemmistö eli iltapäivälehtien kynäilijät ja muut kovaääniseem mölinään taipuvaiset tahot tuntuvat vaativan että kaiken pitäisi sujua juuri samalla tavalla kuin ennenkin, hyvässä sovussa ja ikäänkuin ennalta sovitun kaavan mukaan. Ei taida oikein onnistua, varsinkaan kun hallitusta on kokoamassa pitkälti oman ikäluokkani väkeä joiden ei ole koko lyhyehkön poliitikonuransa kanssa tarvinnut juurikaan joutua aitojen periaatteellisten ongelmien eteen eikä tosissaan neuvotella valtakunnallisen tason asioista koska asiat on aiemmin ikäänkuin edeltä käsin yhdessä päätetty.

Vaikuttaa yhä enemmän siltä että tuo edellä mainittu kansa haluaisi jonkun määräävän jämptisti että valmista pitää olla tiettyyn päivään mennessä, oli oikeasti valmista tai ei. Vastaava käytäntöhän on yritysmaailmassa jo aikaa sitten kokeiltu ja huonoksi havaittu. Valistuntta yksinvaltiasta olen kuullut haikailtavan, missä valistuneella epäilemättä tarkoitetaan henkilöä joka on pääasiassa samaa mieltä asioista kuin haikailija itse.

Ajatus kuninkaasta ei tunnu kovinkaan hyvältä, varsinkin kun katsotaan läntisen Euroopan kuningashuoneita joissa monarkeilla näyttää olevan kova kilpailu siitä kuka on veltoin vätys, milloin selitellään naama punaisena sitä että melkein tuli ehkä käytyä tissibaarissa tai toiset vielä päälle viisikymppisenä joutuvat pyytämään äidiltään luvan mennä naimisiin.

Suomeen tarvittaisiin joko sellainen itäblokki-kaukoitätyyppinen puoluejohtaja tai mielellään Vlad Seivästäjän ja Kekkosen geenimanipuloitu risteytys joka heitättäisi hötkyilijät suohon ja kaiken maailman paparazzit lyhtypylvääseen roikkumaan lokkien nokittavaksi.. Jokohan alkaisivat hallitusneuvottelut sujumaan hätäisempien toivomaan tahtiin.

Tai sitten tyydytään siihen että aikuiset ihmiset saavat sen hallituksensa koottua ihan itse. Ihan kun tässä olisi joku isompikin kiire kesälomien kynnyksellä, varsinkin kun muistetaan että edellinen hallitus on edelleen päivystämässä siltä varalta jos jotain hätäisempää hallinnoitavaa eteen sattuisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.