Hesarin melko isosti uutisoima pikku-uutinen kiinalaisten uusimmasta älynväläyksestä, eli oletetusta Ikea-huonekaluliikkeen kopioinnista toi mieleeni kiinnostavan kokemuksen noin kuukauden takaa. 
Kävimme Ikeassa hakemassa hieman lisää keittiösälää, entisten kamojen käytyä niin vähiin että muutamat keittiölaatikot oli jopa mahdollista saada kiinni ja jossakin tapauksissa jopa auki ilman sen isompaa väkivaltaa. Kaikkea kivaa ja hyödyllistä löytyikin, mm. jääpalamuotteja ja sekoituskulhoja. Ennen kaikkea tunsimme olevamme hyvän, keskikokoisen keittiöveitsen tarpeessa ja sellainen löytyikin helposti. Helppous osoittautui kuitenkin näennäiseksi.
Telineessä oli esittelykappale ja sen vieressä erillinen kahva jota sai kokeilla käteensä. Muuten paikalla ei juuri tätä veitsimallia näkynyt, muita astaloita sitäkin enemmän. Himoitsemamme työkalun tilalla hyllyssä oli vain pahvilappuja joissa luki että vie tämä kassalle ja maksettuasi saat veitsen noutopisteestä.
Tässä kohtaa asiaa sen kummemmin ajattelematta keräsimme lipareen kärryyn ja kassalle. Maksutapahtuman yhteydessä selvisi että noutopiste sijaitsee miltei näköetäisyydellä kassalta ja luonnollisestikin siellä oli jonotuslappuautomaatti. Kymmenkunta minuuttia odottelua ja automaatti ilmoittaa että nyt olisi oman numeron vuoro. Tämä tarkoitti sitä että tässä vaiheessa saa antaa ostokuitin virkailijalle. Tiskin takana majaileva osaaja ei luonnollisestikaan tavaraa hae vaan kerää useamman asiakkaan kuitit samaan kasaan. Siitä kasasta sitten herra varastohenkilö ottaa muutaman lapun kerrallaan ja hakee asiakkaalle tulevat tavarat, toimittaa ne asiapapereineen taas virkailijalle joka jonkin aikaa papereita plärättyään huutelee numeroita satunnaisessa järjestyksessä. Veitsen saamiseen ei näin kulunut puoltakaan tuntia sen maksamisesta, mikä ilmeisesti ei ole mitenkään hirveän pitkä aika noin itsepalvelumyymälässä. Jopa hampurilaisravintolassa olen saanut tilatut ja maksetut ryönät nopeammin eteeni.
Aivan epäilemättä tämä on hyvä tapa luovuttaa vaativampia ostoksia, kuten esimerkiksi kulmasohvia tai kahdeksan levyn kaasuhelloja mutta pienen veitsen kanssa käytäntö tuntuu päättömältä. Viimeksi pikkuostosten yhteydessä olen törmännyt yhtä fiksuun systeemiin huomattavasti nuorempana Neuvostoliitossa ja vasta itsenäistyneessä Latviassa, sekä Lissabonin rautatieasemalla, jossa pullat jäivät syömättä kielitaidottomuuden vuoksi. Siis muiden kielitaidottomuuden, kuten tapoihin kuuluu väittää. Omalla kielitaidolla ei luonnollisestikaan ole mitään tekemistä asian kanssa.
Sivumennen sanottuna ikealaisten tapa merkata aloittelevat työntekijät “uusi osastolla”-rintalapuilla on herttainen ja fiksu, mm. tuollaisten oivallusten takia Ruotsi on ja tulee olemaan omaamme vauraampi maa maailman tappiin saakka. Jos neuvostohenkinen palveluprosessikulttuuri ei pääse pilaamaan sitä.
